Tärkeintä on yhteys Tärkeintä on yhteys Tärkeintä on yhteys

Kuinka tässä käy?

On elokuinen sunnuntai vuonna 2020 ja koulut alkavat tulevana tiistaina. Palasin puheterapeutin tehtäviini tällä viikolla ja nappasin jo ensimmäisen syyslentsun eräältä päiväkotikäynniltä. THL:n ohjeistuksen mukaan lievätkin hengitystieoireet aiheuttavat syyn hakeutua Covid-19 -testiin. Niinpä tein eilen oiretestin sivustolla omaolo.fi, jonka kautta yhteystietojen jättäminen ajanvarausta varten oli varsin sujuvaa. Alle 10 minuutissa sain puhelun sairaanhoitajalta, jonka tehtävä oli ohjata minut näytteenottoon. Vaihtoehtoja Tampereella on kaksi, TAYS:n alue tai Hatanpää. Varattavat ajat menivät keskiviikolle. Tuloksen saapumiseen menee 1-3 päivää ja oireiden päätyttyä tulee odottaa kaksi oireetonta päivää ennen lähitöihin palaamista, siihen saakka teen etätöitä mikäli vointini sen sallii.

Näillä spekseillä missaan ystävättäreni huomenna olevat häät, kahden asiakkaani tukemisen ensimmäisenä esikoulupäivänä, ennaltasovitun ja järjestelmällisen työaikataulun kun lähikäynnit tulee muuttaa todennäköisesti virka-ajan ulkopuolella tapahtuviksi etäterapioiksi ja mahdollisesti myös ensi perjantaille sovitun koulutuspäivän, jossa minun oli tarkoitus olla työparini kanssa vetämässä Myötäelämällä rakentavaan vuorovaikutukseen -työpajaa. Epävarmuutta aiheuttaa kysymys, voivatko läheiseni mennä töihin ja kouluun, mikäli he ovat oireettomia. Ja jos sattuisi niin, että oireeni väistyvät ennen testiä, tuleeko testiin siltikin mennä. Mietin myös, että jos olisin oireeton tiistaina, voisinko mennä kouluttamaan toimintaterapeutteja työpajaan riippumatta siitä, onko koronatestin tulos jo selvillä vai ei. Näihin kysymyksiin hankin luonnollisesti vastaukset hyvissä ajoin ennen kyseisiä ajankohtia. Haluan kuitenkin kuvata tässä ainakin osan niistä käytännön järjestelyistä, joihin tämä pikkunuha, lievä kurkkukipu ja väsymys koronan mullistamassa maassamme johtivat. Olen sangen kiitollinen siitä, että virustautini tähänastiset vaikutukset ovat varsin maltillisia. Paljon pahemminkin voisi olla. 

Useat päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmat pohtivat tänä syksynä kuumeisesti (olipa osuva sanavalinta), kuinka he järjestävät oman työelämänsä, mikäli oma lapsi ei ole päivähoitokuntoinen. Esimerkiksi luokanopettajan tehtävien hoitaminen vaikkapa alkuopetuksessa ei tule onnistumaan etänä. Toisaalta koronan toinen aalto luo epävarmuutta myös siitä, saadaanko lähiopetuksessa pysyttäytyä vai tarvitaanko etäopetusta tai esimerkiksi luokka-asteittain tapahtuvaa vuoroviikoin järjestettävää lähiopetusta.

Jos lapsi aivastaa päiväkoti- tai koulupäivän aikana, lähetetäänkö hänet kotiin riippumatta siitä, katsoiko hän kirkkaaseen auringonvaloon vai onko hänellä virustauti? Voinnin arviointitehtävä ei ole helppo; kuinka arvioida luotettavasti, onko lapsi syytä lähettää kotihoitoon vai ei. Isovanhempien hoitoapuun ei voi tukeutua, mikäli he ovat vielä työelämässä itsekin tai jos he kuuluvat ikänsä tai terveydentilansa puolesta riskiryhmään. Ja kuinka käy, jos perheen molemmat aikuiset sairastuvat samanaikaisesti vaikkapa sairaalahoitoa edellyttäviin covid-oireisiin? Kuka hoitaa altistuneet lapset? 

Arjen alkaminen tuskastuttaa hiukan useimpia meistä. Arki on kesällä hiukan vapaampaa ja aikataulut rennompia. Tiistaina koulu asettaa rajat teinien aamu-unen kestolle ja sille, kuinka monta ihmistä samasta osoitteesta tulee koettaa saada ajoissa erinäisiin toimipisteisiin. Usein odotan arjen alkua kiitollisena siitä, että joku muu miettii koululounaan verran omien lasteni kohdalta kysymyksen ”Mitä tänään syötäisiin”. Tänäkin vuonna sama kiitollisuus on ehtinyt käydä mielessä, mutta aloitettuani oman työarkeni viikkoa aiemmin kuin muu perheeni koronahuolet ja käytännön kommervenkit ovat ehtineet luoda epävarmuutta arjen kiemuroista mieleeni – enkä nyt tarkoita sitä lievää stressiä, jota kesäaikana pituutta kasvaneiden lasten näkeminen liian lyhyissä ulkohousujen punteissa saattaa toisinaan herättää. Koronakevät olisi ollut kiva unohtaa tai jättää muistohin ”sinä kummallisena keväänä”. Nyt alkaa olla selvääkin selvempää, että emme unohda tätä maailmalla jylläävää epidemiaa koko vuoden 2020 aikana. Ja maailman tautitilastojen valossa ei ole mitään syytäkään unohtaa. 

Syksy 2020 koettelee meitä joko lievästi erinäisillä erikoisjärjestelyillä tai vakavammin, jolloin olisimme saattaneet toivoa vielä mullistavampia erityisjärjestelyjä. Kaiken tämän keskellä toivotan meille kaikille hyvää tätä hetkeä, tässä ja nyt. Muistetaan hengittää – ja jos lähelläsi on ihmisiä, joihin et voi pitää turvaväliä, hengitetään maskin läpi. Ja toisin kuin ruokakaupan pihassa bongasin (viittaan kuvaan maskista maassa), loppusijoitetaan maskit asianmukaisesti.

Tämäkin menee ohi. 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *