Tärkeintä on yhteys Tärkeintä on yhteys Tärkeintä on yhteys

Kaksi ja puoli vuotta sitten

Päätoimisen yrittäjyyteni kolmivuotissynttärin kunniaksi julkaisen blogitekstin, jonka kirjoitin 6 kk kuluttua irtisanoutumisestani. Voilá!

Uuden keskellä, blogiin 1.3.2018, osa 2/2

On ollut puhuttelevaa elää viikkoa, jolloin tulee kuluneeksi 6 kk täysipäiväisenä yrittäjänä toimimisesta. Reilu puoli vuotta sitten olin työelämässäni tilanteessa, jossa tarvitsin ratkaisun, joka toimisi terveyttäni ja perhettäni kannatellen eikä niitä upottaen. Otin 10 vuotta suunnittelemani askeleen, lopetin palkkatyöt ja ryhdyin itse itseni herraksi aloittaen kehityskeskustelut välittömästi ”peiliin katsoen”. Maisema on muuttunut, työyhteisö on radikaalisti vaihtunut, asiakastyömäärä on vähentynyt ja tulotaso on pysynyt kutakuinkin ennallaan. Vastuu on kasvanut vakuutusten, verojen, toimintakertomusten, kilpailutusten ym. huomioimisen suhteen – eli kokonaistyömäärä lienee lähellä palkkatyötäni. Asiakastyökään ei ole pysynyt ennallaan, koska aiemmassa työsuhteessani olin tekemisissä saman asiakkaan kanssa huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin tällä hetkellä. Resurssipulaa ei tarvitse enää selitellä. Yllätyin, kuinka siihenkin on täytynyt totutella, että nyt on oikeasti enemmän aikaa ja mahdollisuuksia paneutua kunkin yksilön asiaan kuin aiemmin. Positiivinen muutos, ehdottomasti, mutta työn luonteeseen mitä suurimmassa määrin vaikuttava sellainen. 

Perhe-elämä ei äkkiseltään tarkasteltuna vaikuta muuttuneen juurikaan. Tarkemmin ajatellen arkiaamuisin eteisestämme kuitenkin puuttuu biorytmilleen aivan liian aikaisin ylös noussut, puoliksi nukkuva äiti. Saan viedä kuopuksen lempeämmässä tahdissa päiväkotiin ja olen useimmiten kotona koululaisten tehdessä lähtöään. Olen myös useimmiten kotitoimistolla heidän palatessaan koulusta kotiin. Jonkin verran olen saanut muistutella koululaisia siitä, että vaikka teenkin työtä monena päivänä viikossa kotona, heidän tulee siitä huolimatta jatkaa vastuullista toimintaansa eikä mm. jättää välipala-astioita niille sijoilleen olettaen, että äiti hoitaa. Koen muutosstressistä huolimatta olleeni paremmin läsnä lapsilleni. 

Se stressi… Valehtelisin jos väittäisin, että olen säästynyt siltä.  Muutokset (sekä puolen vuoden virkavapaa ennen yrittäjäksi ryhtymistä että irtisanoutuminen) ovat olleet isoja työelämäni suhteen ja vaikka ne ovatkin olleet myönteisiä, muutos on aina ihmiskokonaisuudelle uhka ja mahdollisuus. Siihen myös reagoidaan kuka pienemmällä, kuka isommalla stressillä. Oma hermostoni on virittynyt huomaamaan pienimmänkin mahdollisen vaaran ja kyllähän tämän mittaluokan muutos silloin edellyttäisi myös enemmän aikaa palautumiselle, kuin mitä olen malttanut ottaa. Jaksamisen rajat ovat kuitenkin minulle jo niin tutut, että kun huomaan niiden kolisevan, pysähdyn ja kuuntelen varoitusta enkä ryysi enää eteenpäin ajatellen, että ”kyllä mä vielä tämän hoidan”. Ehkä tämä on sitä aikuiseksi kasvua, että opin kunnioittamaan tunteitani ja tarpeitani enkä vertaa itseäni enää muihin ja johonkin ihanteena pitämääni suoritusmalliin. Myönnän lipsuneeni omasta hyvästä suunnitelmastani varata viikottaista aikaa omalle palautumiselleni ja annoin työn vallata kalenterista enemmän aikaa kuin mitä alunperin aioin. Jatkossa teen tähän muutoksen ja palautan takaisin kalenteriini työhyvinvointiin tähtäävän ajan. Jollen sitä erikseen kalenteriin merkitse, sitä ei tule otettua. Miksi? Koska työn imu on vahva silloin, kun tekee arvojensa mukaista, merkitykselliseksi kokemaansa työtä! 

Muistan ajatelleeni aina, että minä en tee työtä rahan takia. Haluan tehdä työtä, jossa voin auttaa muita ja josta on jollekulle oikeasti jotakin hyötyä. Tarpeeni auttaa on aina ollut vahva. Siksi onkin ollut uutta pyöritellä asiakaskäyntimääriä ja niistä laskutettavia summia – ja huomata, että minähän nautin mm. laskuttamisesta! Minä, jonka takia äitini taisi saada harmaita hiuksia ollessani nelosluokalla säännöllisesti matematiikan tukiopetuksessa. Motivaation ollessa kohdillaan melkein mikä tahansa näyttää olevan mahdollista. Yrittäjyys yllättää!

Yllätyksiä ovat olleet myös ne laskut, joita ei olekaan maksettu yritykseni tilille eräpäivään mennessä ja pöpöaallon ansiosta peruuntuneet asiakaskäynnit ja niistä yrittäjän kukkaroon muodostuva lovi. Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa paitsi itseeni myös perheeseeni. Jotenkin senkin kanssa kuitenkin näytämme tulevan juttuun – ja kun vastapainona on yrittäjän vapaus sekä siitä koituva hyvä perheelleni niin olen halukas maksamaan epävarmuuden tunnehintaa. 

Entinen suorittaja minussa haluaisi saada jo ”kaiken kuntoon” ja suunnitella tulevaisuutta pitkälle eteenpäin. Huomaan kuitenkin viisastuneeni siinä mielessä, että annan sopeutumiselle nyt aikaa. Toiminta pyörähti hienosti käyntiin! On kuitenkin paljon asioita, joita opettelen edelleen. Seuraava puoli vuotta opettanee minulle ihan yhtä paljon tai enemmän kuin mennytkin – ja se on ihan ok. On paljon asioita, joita voin suunnitella, mutta on vähän asioita, joita voin hallita. Joskus suunnittelemisestakin voi pitää lomaa ja katsoa, mitä tapahtuu. Yrittäjänä olen vasta puolivuotias, eikä sen ikäisen lapsenkaan liikemallit ole vielä jäsentyneitä, automatisoitumisesta puhumattakaan. 

Onneksi on yksi asia, joka työssäni ei ole muuttunut. Se kaikkein tärkein: Jaettu ilo onnistumisesta asiakkaan kanssa. Niiden pienten mutta varsin merkittävien hetkien jakamisesta syntyy elämänlaatua edistäviä asioita ja taitoja. On kunnia-asia saada olla mukana sekä näissä hetkissä, että rutiininomaisissa toistoissa, joilla näihin hetkiin tähdätään. Vielä suurempi luottamuksen osoitus asiakkaalta on hetki, jolloin hän uskaltaa ilmaista, kun motivaatio on koetuksella ja harjoitteleminen näyttäytyy vastentahtoisena tai harjoiteltava asia tavoittamattomana. Silloin kuuntelemme yhdessä asiakkaan henkilökohtaisten rajojen kolinaa ja muutamme kurssia niin, että varoitus huomioidaan eikä voimavaroja tai sietokykyä ylitetä. Koen, että tällainen haavoittuvaksi suostuminen edellyttää hyvää yhteyttä asiakkaan ja palveluntuottajan välille. Ja hyvä yhteys on minulle se juttu, joka saa kaiken toimimaan, olipa kyse hyvästä yhteydestä itseen tai toisiimme. 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *